Puutarha-ala Viron Räpinassa 18.9. - 20.9. (1/3)
Esmaspäiv 18.9.2023
Matka Räpinaan alkoi maanantaina kello 11 jälkeen Kiipulasta minibussilla pahvilaatikoiden välissä.
Matkaa tulisi olemaan 460 kilometriä ja 8,5 tuntia melkein suoraa istumista.
Pieni tauko autoiluun löytyi laivaan nousemisesta ja sen antimista nauttimisesta. Moni löysi mieluisensa tekemisensä, joko kahvilan sohvalta, laivan kannelta tai nopeasta käynnistä laivan kaupassa.
Taukoja oli muutama Viron puolella ja maisemat vaihtui nopeasti tuntemattomaksi mutta varsin kiehtovaksi. Perillä olimme illan pimetessä ja nukkumaan toki kaikilla oli jo suuri hinku, mutta kyllähän siellä kaupassakin piti iltapalaa käydä vielä noutamassa; ja Coop siihen löytyi sopivan läheltä.
- Eetu
Teisipäev 19.9.2023
Normaalisti poikkeavasti aloitimme työpäivän kello 09.00. Tapasimme ekaksi koulun kasvihuonetuotannon johtajan, Urmas, kasvihuoneen edessä ja esittäydyimme hänelle ennen kun Urmas lähti esittelemään meille koulun kasvihuoneet ja ympäristön. Pääsimme tutustumaan koulun kasvihuoneisiin ja opimme että he kasvattavat monia eri viherkasveja opetuskäyttöön sekä kesäkukkia muuten ja talvella sipulien varsia myyntiin. Tämän lisäksi heillä oli huone tomaattien & kurkkujen kasvatukseen. Kasvihuoneen ulkopuolella he kasvattivat perennoja myyntiä varten. Sieltä löytyi myös viinirypäleitä joita pääsimme maistamaan ja kasvihuoneen vieressä heillä oli alue jota oltiin käytetty viherrakennus kisassa joissa suomalais tiimi oli ollut osana. Tämän lisäksi näimme alueen jossa oli noin 30 eri risteytettyä syreeniä. Se oli luotu näiden syreenien risteyttäjän kunniaksi. Samalla alueella oli valtan iso ja upea ympyräksi rakennettu kasvien näytemaa eri kasvityyppien ja niiden eri kasvupaikkojen mukaan. Tämän lisäksi näimme myös Urmaan ison ja upean kanervakokoelman, joita hän oli tuonut Saksasta ja Puolasta. Sen jälkeen kierros olikin ohi ja kahvitauko alkoi.
Kahvitauon jälkeen kokoonuimme sovitulle paikalla ja lähdimme kävelemään työkohteelle missä meille annettiin työohjeet & työvälineet. Työmatkan aikana näimme monia omena-, päärynä- & kirsikkapuita sekä leikkokukkien kasvatusniittyä. Tämän lisäksi näimme myös monia mustikka- & vadelmapensaita sekä pari marjasinikuusamo pensasta. Työkohteemme oli mustaherukka pensaiden hoitoleikkaus joissa poistimme sekä vanhoja oksia että myös oksia jotka kasvoivat ristiin tai toistensa päälle loppupäivän ajan. Myös Virolaiset vasta aloittaneet puutarhaopiskelijat tekivät samaa työtä.
-Kerttu&Helmiina
Ensimmäisen työpäivän jälkeen saimme mahdollisuuden tutustua tarkemmin koulun tiloihin Maarikan johdattamana. Huomiot kiinnittyi koulun eri tasoiseen vihersisustukseen ja yleiseen siisteyteen verrattuna meidän omaamme kun ymmärrettävästi suurin osa Räpinan koulun opiskeluista keskittyy eri puutarha-aloihin joihin lukeutuu floristit, viherrakennus, viljely ja ympäristönsuojelu. Käsityöt kuuluivat myös koulun tarjoamiin aloihin jotka myös näkyivät koulun yleisessä tunnelmassa.
-Eetu
![]() |
| ''Täällä me nyt ollaan'' |
![]() |
| ''Siinä se nyt sitten on'' |
-Jan
![]() |
| Meidän nimeämät Armas ja Urmas |
.jpeg)






Kommentit
Lähetä kommentti